tiistai 2. helmikuuta 2010

Valoharjoittelu vol 2

Toveriblogaaja tarjosi mahdollisuutta toteuttaa hänen blogiinsa uuden bannerikuvan. Kuvat toteutettiin ilman sen suurempia suunnitelmia lennosta säveltäen, joten valaisu oli hieman haasteellista kun tietoa vallitsevasta valosta saati kuvaustilanteestakaan ei juuri ollut. Onneksi en omista kuin yhden salaman joten sen sijoittelun kanssa ei onneksi suuria mietintöjä tarvita. Aikaan saatiin kuitenkin ihan kelpoisia ruutuja, alla pari valmiiksi jalostettua.




tiistai 26. tammikuuta 2010

Eesti experience w/ Synestesia

Näitä Vironmatkan kuvia on jo esiteltykin facebookissa, mutta ei mustavalkoisina. Alla siis se harva parhaimmisto, mitä matkalta kortille tarttui. Annahan kuvien latautua rauhassa niin selailu sujuu tökkimättä, en ole vieläkään keksinyt fiksumpaa tapaa luoda thumbeja tänne kuin veistää ne suoraan kuvasta jonne linkki osoittaa.



tiistai 29. joulukuuta 2009

Tuotekuvauksen ilot

Luin pari päivää sitten valaisun raamattua (http://strobist.blogspot.com/) ja totesin, etten tiedä valaisuvarusteideni käytöstä juuri mitään hyödyllistä. Käytössäni on siis Nikon SB-600 salama sekä 110cm läpiammuttava sateenvarjo, tämä komeus on kiinnitetty maailman surkeimpaan kolmijalkaan manfrotton palikalla, joka itse asiassa maksoi enemmän kuin jalusta. Luultavasti se myös painaa enemmän. Mitään triggereitä en omista, vaan laukaisen salaman Nikonin erinomaisella CLS-ominaisuudella (= rungon omalla salamalla). Toisin kuin jotkut luulevat, rungon oman salaman välähdys ei vaikuta lopputulokseen muuten kuin kiiltävistä pinnoista heijastuvana valopisteenä, varsinaiseen valotukseen sillä ei ole osuutta.

Alla on tämän päiväisten valaisutreenien tulokset. En saanut suoraan edestä ammutulla salamalla mitenkään hyväksyttävän näköistä tulosta, joten siirsin sen takaoikealle ja heijastelin sitten pullojen kylkiin kahdella valkoisella pahvilla valoa ja heijastuksia. Jotta ei aivan alkoholistiksi luultaisi, heitin kameran eteen hieman muitakin kohteita kuin alkomahooleja. En näemmä laittanut tähän esille kuin tuon rannekellon, mutta kuvasin myös viinamittaa (sehän ei liity alkoholiin mitenkään...) ja paria muuta pikkuesinettä. Hienoimmin noissa valoissa kuitenkin toimivat pullot. Taustana toimi punainen sohva, jonka päälle heitin sinisen huovan jolla sainkin mielestäni onnistuneen värimaailman pariin kuvaan. Tietenkin mukana on myös aina yhtä loistava sininen-oranssi -värikontrasti. Mitään erikoisia muokkauksia kuviin ei ole tehty, säädetty on oikeastaan vain valotusta ja parissa kuvassa värejä.

Viimeisenä on vielä kuva käyttämästäni set upista, mikäli se jota kuta kiinnostaa. Huomatkaa hienosti sontikan päälle viskattu tiskirätti, jolla sain taustaan gradientin!


tiistai 24. marraskuuta 2009

POP450

Pori vietti vuonna 2008 450v synttäreitä, jonka kunniaksi järjestettiin POP450-konsertti. Värväydyin tilaisuuteen valokuvaajaksi, ja nämä kuvat muistuivat mieleen kun sain pari päivää sitten postissa työtodistuksen tuosta keikasta (vain vuoden myöhässä!). Riipaisin muutaman otoksen tähän blogiin esille, Indican keikka näemmä onnistui herättämään uinuvan kenkäfetissin.

Blogin pito lähti hieman yskien käyntiin, koska sain hääkeikalta flunssan. Yritän tästä eteenpäin tuottaa materiaalia hieman rivakammassa tahdissa. Muutin myös blogin visuaalista tyyliä, jotta nuo thumbit olisivat edes jotenkin järkevästi.


maanantai 9. marraskuuta 2009

Ihmismallin valaisu

Hóla Cojones!

Realisoin hetki sitten digitarvike.fi:stä Manfrotton sateenvarjopidikkeen sekä sateenvarjon, jonka merkkiä en edes muista. Finanssien ollessa hieman heikossa jamassa ei ollut varaa sijoittaa enää erilliseen salamaständiin, joten sen virkaa toimittaa pokkariajoiltani jäänyt "kolmijalka". Se on sitaateissa, koska jo tuo laadukas pidike painaa yksistään lähes yhtä paljon kuin tuo keijukaisten kokoama tripodhärpäke. Sateenvarjoa, salamaa ja pidikettä se kuitenkin tuntuu jaksavan kannatella, joten olkoon virassaan toistaiseksi.

Viikonloppuna olisi kuvattavana eräät häät, joita silmällä pitäen nuo varusteet ostin. Siispä tänään suuntasin muotitietoisen kaverini luo ja YYA-sopimuksen hengessä toteutimme noin parituntisen kuvaussession. Ensimmäinen tunti meni oikeaa valon paikkaa etsiessä, joten tehokasta kuvausaikaa oli noin tunti. Tarkoituksena oli harjoitella salaman käyttöä sontikan kanssa, jotta tosipaikan tullen olisi hieman ymmärrystä siitä, miten ihminen kannattaa valaista. Ekoiksi tämän tyylin kuviksi pidän tuloksia melko onnistuneina, vasemmalla olisi tietenkin voinut olla refle varjoja pehmentämässä, mutta varjojen muodostuistahan tässä oltiinkin oppimassa.

Alla on valikoitu parhaimmisto kuvasadosta. Pikkukuvat näyttävät huonolta, koska ne on pienennetty HTML:n width ja height -ominaisuuksilla. Kertokaa parempi tapa luoda tänne galleria, kuin linkittää kuvat suorasti HTML:llä >.<

Kiitokset singahtavat mallin suuntaan!







P.S, Saa muuten kommentoida miten onnistui, mitä voisi korjata ja niin edelleen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Yes I Does!

Loin tämän valokuvausblogin, jotta motivaatio valokuvien ottamiseen ja julkaisemiseen säilyisi. En tiedä moniko tätä jaksaa alkaa seuraamaan, mutta katsellaan nyt miten entré kuvaajasta kuvaaja-toimittajaksi sujuu. Pääpaino on luultavasti muusikoista keikoilla otetuilla kuvilla, niitä kun tulee otetuksi lähes viikottain uusi setti. Muun sortin kuvat sitten jaksamisen mukaan.

Palaile, kuvia on tulossa!

Edit: kokeillaan testiksi yhtä